15-vuotiaana aloin lämpeämään bodyarteille. Lävistyksiä omistan vain pari paria korvissa ja muita en omaan kroppaan varmaan koskaan tule ottamaan. Useille nekin sopivat, mutta itselleni en niitä näe. Tatuoinnit ovat sitten oma lukunsa.

Upeilla tatuoinneilla varustetut miehet ovat suuri heikkouteni. Polveni kirjaimellisesti meinaavat pettää söpön tatuoidun miehen nähdessäni. Ja nyt ei puhuta mistään mitäänsanomattomista tribaaleista.

16-vuotiaana se lopulta iski. Kova tatskakuume, johon on olemassa vain yksi parannuskeino. Kauan painiskelin päässäni ja söhertelin paperille tunneilla. Kuva vai tekstiä? Päädyin pikkuhiljaa yksinkertaisiin kuviin tai tekstiin. No mikä teksti? Sen kanssa olikin miettimistä.

Nyt 18-vuotiaana, olin jo päätynyt pitkän ja perusteellisen pohdinnan jälkeen aina pätevään ja tärkeään pätkään. Viva la Vida. Ihan viime viikkoon asti ajattelin ottavani tämän tekstin. Olin ajatellut marssivani jonoon heti seuraavana perjantaina kun rahaa olisi mukavasti tilillä. Aina perjantain lähestyessä lykkäsin menoa. Ensi viikolla, en voi olla tunneilta poissa juuri tänään... No ei tänäänkään... Ensi viikolla.... Viikko sitten lopulta tajusin mistä empiminen johtui. Törmäsin niin täydelliseen englanninkieliseen tekstinpätkään että ihan päässä naksahti. TUO TULEE IHOLLE. Olin lykännyt syvällä päässä H-hetkeä, koska noin sen kuuluu varmaan mennä ennemmin kuin pitkällä vatvomisella. Tuon mä otan, tuo on osa mua aina ja ikuisesti.

Teksti tulee erään bändin levyn kannesta. En mielettömästi pidä heidän musiikistaan, mutta lause on sellainen ettei ole suoraan heihin liitoksissa ja aika universaali. Lyhyt ja napakka. Ja nyt kuulostaa kun kuvailisin silakkaa. Anyways, täydellinen minulle. Jonoon vie tieni joku viikko, juuri nyt tili on tyhjillä ja hetki ei tunnu oikealta kaiken työn keskellä. Mulla on joku ihme juttu, että tällaisissa isoissa asioissa kaikkien vibojen pitää olla juuri kohdallaan. Päivän pitää tuntua oikealta. Eli viittä vaille neulan alla ollaan. Tämä biisi ihan huumorilla. Suomiräpille en ole koskaan oikein syttynyt.

Kirjoitettaessa soi Brädi - Kato mun käteen