Nyt sille on nimi.

Oon niin monet vuodet ollut sitä mieltä ettei suhtautumisen ruokaan tulisi olla näin vaivalloinen ja vaikea. Jokin on vikana, ei syömisen ja sen kontrollointi pitäisi olla näin ahdistavaa ja pakkomielteistä. Ravinto on luonnollinen asia. Ei mun pitäisi näin riistäytyä käsistä, ei mussa pitäisi olla mitään vikaa. Oon iha normaali ihminen enkä saisi käyttäytyä näin.

Sitten kun lopulta haluat etsiä päätepistettä toiminnallesi... Jotta ongelma voidaan yrittää ratkaista, se pitää nimetä ja myöntää. Mutta tälläistä nimeä en ajatellut ongelmani saavan.

BEDiin taipuva syömishäiriö.

En halua mitään merkintöjä mihinkään papereihin mistään erityisterapioista tai mitään vihjaustakaan täydelliseen diagnoosiin. Jos satun tulevaisuudessa pääsemään esimerkiksi liikunnanohjaajan koulutukseen, kuinka moni koulu palkkaa (arvioijiani lainaten) anorektisesti kontrolloivan sairaalloisen ylipainoon johtavan ahmimishäiriöisen naisen? Se näyttää noin kirjoitettuna ylös vielä pahemmalta. Tästä syystä aloitan ihan itsenäisen hoidon.

Nyt ei riitä energia tähän. Tosiaan 5:30 herätys. Oli vain pakko avautua, pahoitti mielen eilen tämä tieto aika hyvin.... Kun oon saanut pään kasaan, alkaa elämäntapa remontti. En enää lähde tähän karkkikaruselliin. Oon näistä piireistä ja kyydeistä saanut tarpeekseni. Aion elää enkä anna enää turhien asioida viedä mua kuin kalaa merrassa miksi mun jutut menee aina kaloihin.

Koala kuittaa. Palailen kun tiedän mistä aloittaa (hrrh arvioija pyysi aloittamaan sanan käytön heti) parantumisen. Adios.